-Vain muutos on pysyvää-

 

Arvostelu 13.2.2017 Seppo Rautavirta

 

Torstaina 9.2.2017 klo 19:00 Kansallisteatterin näytelmä: Sumu.

 

Harmaata sumua

 

Näytelmä Sumu on jälleen yksi Kansallisteatterin pieni suuri tarina, jossa yksinkertainen bisneskauppa sekoittuu Venäjä-poliittisiin moraalin ja etiikan kiemuroihin. Alun harmaa tylsyys paranee vain hiukan loppua kohti, mutta näytelmä ei koskaan yllä mihinkään huippuspektaakkeliin. Näyttelijät pistävät kuitenkin parasta osaamistaan ja taitavat hommansa täydellisesti ja jopa Kari Ketonen osaa naurattaa yleisöä muutamilla roolihahmonsa repliikeillä. Esiintyjien ansiosta näytelmässä on muutamia viihdyttäviä hetkiä, mutta kauttaaltaan Sumu pysyy harmaana ja tylsänä.

 

Lavastuksessa on onnistuttu -jos sitä voi onnistumiseksi sanoa- luomaan masentavan harmaa toimistoympäristö, josta tulee mieleen jostain kumman syystä 90-luvun lama, erittäin ankea meininki. Ehkä siinä on jotain kaikua myös ankean harmaasta Neuvostoliitosta, joka ei ollutkaan enää niin suuri ja mahtava.

 

Kansallisteatterin näytelmä Sumu on kuvaus aivotutkijoiden uudesta keksinnöstä, jota aletaan vauhdilla myymään Venäläisille. Tilanteet alkavat mutkistua sitä mukaa, kun Venäjän ja Ukrainan kriisi syvenee Krimin niemimaan valtausta myöten. Sopimuksia venäläisten kanssa tehdessä alkaa herätä moraalisia ja eettisiä kysymyksiä aivotutkimuslaitteen myynnistä heille, eikä selvyyttä asiasta tunnu löytyvän. Kun kysymyksessä on miljoonien eurojen kaupat ja myös Suomen valtion intressit, niin apuun tarvitaan myös suomalaisia virkamiehiä ja ministereitä. Nämä pienet sivuroolit hoidetaan myös ammattitaidolla ja täytyy ihailla näyttelijöiden kärsivällisyyttä odottaa omaa vuoroaan sanoa vain muutama repliikki koko näytelmässä.

 

Mitään ihmeellisiä juonenkäänteitä ei Sumussa sinänsä ole luvassa, vaan tyypillistä Kansallisteatterin Venäjä-teeman pompottelua. Yhdeltä suunnalta kritisoidaan Venäjän toimia ja toiselta puolelta halutaan ymmärtää Venäjää kokonaisuutena sen sielullista historiaa myöten. Itse tarinallahan ei näytelmässä ole juuri mitään merkitystä, kun tavoite on saada katsoja punnitsemaan Venäjän ja Suomen välistä yhteyttä. Tarina itsessään tuntuu jotenkin tekosyyltä päästä kertomaan miten kauhea Venäjä on ja samalla kuitenkin niin väärinymmärretty, että se voisi olla jopa rakastettava. Näytelmässä halutaan tuoda esille valtamedian oikeita uutisia ja yksi aivotutkijoista onkin laitettu projisoimaan sitä turhauttavaa sieluntuskaa, joka uutisia seuraavalla Suomen kansalla on sisimmässään, kun ei oikein tiedä mikä olisi oikein tai väärin ja mikä on edes totta tai valheellista propagandaa. Syntyy moraalinen ja eettinen dilemma, että voiko uutta keksintöä myydä raakamaisille ja ahneille Venäläläisille vai ei, vaikka kyseessä onkin ihmisen terveyttä edistävä laite. Loppukaan ei näytelmässä yllätä varmaan ketään.

 

Kaikenkaikkiaan hyvin pelkistetty ja mitäänsanomaton näytelmä, joka antaa vain muutaman hymähdyksen, eikä haasta katsojaa mihinkään suuntaan.

 

 

 

Arvostelu 15.2.2017 Seppo Rautavirta

 

Tiistaina 14.2.2017 klo 19:00 Kansallisteatterin näytelmä: Luulosairas.

 

Hauskaa menoa ja meininkiä

 

Kansiksen Luulosairas on vanha kunnon teatterifarssi, joka alun kankeuden jälkeen osaa naurattaa ja pitää myös virneen naamalla loppuun saakka. Minttu Mustakallio ja Petri Liski tekevät näytelmästä katsomisen arvoisen muiden yltäessä ihan hyviin suorituksiin, joskaan ei huippuihin, paria poikkeusta lukuunottamatta. Käsikirjoitus on suurimmalta osalta onnistunut ja tarina kaikkine kommerverkkeineen on hyvä, muttei aivan loistava.

 

Lavastus toimii yksinkertaisuudessaan, eikä se sen prameampi tarvitsekaan olla. Tarina itsessään kantaa hyvin mukanaan, eikä liiallista mielikuvitusta katsojalta vaadita. Tarkoitus on saada katsoja hyvälle tuulelle ja tässä myös onnistutaan.

 

Puvustus ja maskeeraus on hyvin tehty, mutta joidenkin hahmojen osalta olisi vielä voinut parantaa. Nyt se jäi hieman epätasapainoiseksi, kuitenkaan väheksymättä yksinkertaisempia pukuvalintoja.

 

Luulosairaassa teemoiksi kuvastuvat rakkaus, ahneus, ylpeys, kunnia ja kuolemanpelko, joka varsinaisesti on mielisairautta. Lopulta voittajaksi näistä selviytyy rakkaus, tietenkin :) Eihän kunnon tarina ole mitään ilman rakkautta ja kamppailua sen saavuttamiseksi.

 

Kansallisteatterin parituntinen Luulosairas kahdessa osassa on kaiken kaikkiaan toimiva kokonaisuus. Hauska ja viihdyttävä.

 

 

Arvostelu 16.2.2017 Seppo Rautavirta

 

Keskiviikkona 15.2.2017 klo 19:00 Kansallisteatterin näytelmä: Canth.

 

Kansiksen Canthin kanttia

 

Hieman sekavaa mahtipontisuutta tässä Kansallisteatterin näytelmässä, joka kertoo tai luulisi sen kertovan Minna Canthin elämästä, mutta sortuukin kertomaan pääasiassa siitä hänen näytelmiensä kautta. Välillä ei oikein ole kärryillä, että onko kyseessä nyt jokin tosielämän tarina vai Canthin kirjoittamaa näytelmää. Varmasti auttaisi katsojaa, jos olisi aikaisempaa tietoa Canthista ja hänen näytelmistään. Kun kuitenkin aika harvalla sitä on, olisi hyvä ollut paneutua vain hänen todelliseen elämäänsä ja siinä tapahtuviin taisteluihin naisten oikeuksista Suomen historiassa. Nyt tämä kaikki jää jotenkin sivuseikaksi, kun pääpaino on hänen näytelmiensä näyttelemisessä. Sinänsä ne ovat hyvin toteutettuja tämän näytelmän sisällä, mutta tuovat vain enimmäkseen haukotuksia katsojalle.

 

Iso näyttelijäkaarti sekoittaa pakkaa vielä enemmän, kun ei osata tai haluta erottaa näyttelemistä itse Canth-näytelmän ja Canthin näytelmien välillä.

 

Kansallisteatterin Canth on vaatinut kanttia tekijöiltään, mutta se ei kestä sitä liian laajan skaalan painaessa näytelmän harteita. Kokonaan se ei kuitenkaan sorru, vaan ontuen askeltaa alusta loppuun taistellen urhoollisesti.

 

Muutamia sykähdyttäviä näyttelijäsuorituksia pääsee todistamaan, mutta harmillisesti ne jäävät yhden käden sormilla laskettaviksi ja näin jättävät koko muun näytelmän pienen varjonsa taakse.

 

Canth varmaan ansaitsee joku päivä oman elokuvansa ja sen ohjaajaksi sopisi erittäin hyvin Aleksis Kiven elämän ohjannut Jari Halonen, joka sattumalta istui tänään katsomossa :D

 

Näytelmä sopii katsojalle, joka on perehtynyt Minna Canthiin enemmän, mutta miksei myös jonkinlaisena päänavauksena niille, jotka ovat kiinnostuneita tutustumaan häneen ja hänen teoksiinsa myöhemminkin.

 

Kokonaisuutena väsyttävä ja puuduttava historiikki Canthin näytelmien tekemisestä.

 

 

 

Arvostelu 17.2.2017 Seppo Rautavirta

 

Torstaina 16.2.2017 klo 19:00 Kansallisteatterin näytelmä: Juurihoito.

 

Puuduttavaa omien juurien hoitamista

 

Miika Nousiaisen Juurihoito ei toimi!

 

Kaksi ja puoli tuntia kuivahkoa huumoria tuntuu siltä, kuin olisi ollut omien hampaiden juurihoito kyseessä. Ei mitään hauskaa puuhaa sekään. Poskien ja vatsan puutumisten sijaan puudutettiin nyt vain perslihakset, kun näytelmän olisi pitänyt tarjota katsojalle ilokaasua ja kunnolla. Sitä vaihtoehtoa ei tällä kertaa ollut saatavilla. Harmi.

 

Tarinassa mies tulee hammaslääkäriin hoidattamaan kipeää hammastaan ja hänelle aletaan tehdä juurihoitoa. Mies ja hammaslääkäri huomaavat nopeasti olevansa sukua toisilleen ja he alkavat hoitaa yhteisiä sukujuuriaan oikein perinpohjaisesti. Mukaan matkalta tarttuu kaikenlaisia sukulaisia ja heidän tarinoitaan ja kohta ollaankin jo keretty käymään monella eri mantereella isän ‘perinnön’ perässä. Pitkä näytelmä on turhaan täytetty liian monilla ja sekavilla sukulaiskuvioilla ja niihin liittyvillä historioilla, jotka eivät ole millään tavalla kiinnostavia. Väleihin ympätyt lauluesitykset eivät auta asiaa, vaan tulee tunne, kuin suuhun olisi yritetty tunkea liikaa pumpulituppoja pitämään se väkisin hymyssä.

 

Näyttelijät eivät tuo tarpeeksi eloa hahmoihin ja ne jäävät etäisiksi ja kovin pinnallisiksi, mutta syy tähän on enimmäkseen huonossa käsikirjoituksessa, ehkä myös ohjauksessa. Ainoa poikkeus on Ilja Peltonen, joka hoitaa hommansa hyvin ja hän oli kaiketi vielä tuuraamassa toista näyttelijää. Positiivisena asiana mainittakoon myös, että lavastuksen videoprojisoinnit toimivat näytelmässä erinomaisesti.

 

Yleisesti ottaen näytelmä on tylsä. Toki muutama hymynkare ja naurahdus allekirjoittaneelta irtosi.

 

 

 

Ajatus 26.2.2017 Seppo Rautavirta

 

Vapaus vai orjuus

 

Vapaus = vapaaehtoista Orjuus = pakotettua

 

Vapaaehtoista Pakotettua

 

Sopimukset Lait

Ostaminen Verot

 

Johtopäätelmä orjuudelle: Jos olet pakotettu noudattamaan valtion lakeja sakkojen, ulosoton, luottotietojen menetyksen tai vankilan uhalla sekä pakotettu maksamaan valtiolle veroja, ilman sinun henkilökohtaista hyväksyntääsi, niin olet silloin valtion orja.

 

Johtopäätelmä vapaudelle: Jos voit sopia toisten ihmisten kanssa yhteisistä käytännöistä ihan missä asiassa tahansa sekä voit ostaa minkä tahansa tuotteen tai palvelun haluamallasi tavalla, niin olet silloin vapaa ihminen.

 

Retorinen kysymys: Haluatko olla vapaa vai orja?